Andalusian auringossa - matka-, viini- ja ruokablogi

* * *

For English please see here

* * *

Edellisessä kirjoituksessa pohdin erikoisruokavalioita ja sitä, onko niillä mässäily mennyt itseriittoisuudessaan jo liian pitkälle. Siitä virinnyt keskustelu sai minut ja monet muuta pohtimaan ilmiötä varsin monelta kantilta.

Myös minun ja ruoan rakkaussuhteen tiellä on ollut monenlaisia haasteita ja rajoitteita. Suurin osa niistä juurikin ihan omaa tuotosta.

Kasvoin pikkukaupungissa Napapiirillä, jonka kulinaarinen ilmapiiri formatiivisina vuosinani oli lievästi sanottuna rajoittunut. Vaikeasta lapsesta kasvoi vähintäänkin yhtä vaikea teini-ikäinen, joten tiedostavana taidelukiolaisena kävin läpi asiaankuuluvan ranskalaisilla taide-elokuvilla elävän kasvisyöjävaiheen.

Sittemmin sairastuin syömishäiriöön, jonka aikana ruoka oli se välttämätön paha eikä todellakaan tehty nautittavaksi. Höyrytettyjä porkkanasuikaleita (vaikka lähempi tutkiskelu paljasti, että niissäkin oli noin neljä hiilaria) oli lupa syödä vain juuri sen verran, että jaksoi kolmen tunnin treenit pyörtymättä. Tuolloinen elämäntyyli rajoitti myös sosiaalisia suhteitani: kavereita ei voinut tavata eikä missään syödä, kun ei voinut koskaan olla täysin varma siitä, onko muiden tekemässä ruoassa jotain siltä loputtomalta kiellettyjen aineiden listalta.

Eipä silti, nähtyäni minut ensimmäistä kertaa pitkään aikaan eivät ystäväni edes suostuneet lähtemään minun kanssa minnekään, kun näytin heidän mielestään niin kauhealta (miten minä tuon tulkitsin? Kateudeksi rautaista itsehillintääni kohtaan). Sisareni puolestaan (hienovaraisuus kulkee meillä geeneissä...) kommentoivat jossain vaiheessa minun näyttävän keskitysleirivangilta (mitä tein minä? Onnittelin itseäni. Niinkuin kuka tahansa tervejärkinen ja suhteellisuudentajuinen ihminen...)

Myöhemmin yritin vielä sinnikkäästi pitää kosheria. Oy vey. Ei ihan helpoin ratkaisu, jos lempiruokasi maailmassa ovat possu ja äyriäiset.

En ole tuolle ehdottomuudelle immuuni siis ollut minäkään. Koska olen luonteeltani nollasta sataan innostuva ja kaiken täysillä tekevä suorittaja, rohkenen epäillä, että tulen tuon ehdottomuuden suhteen tekemään töitä itseni kanssa vielä pitkään. Vaikeasta lapsesta vaikean teini-iän kautta vaikeaan aikuisuuteen...

Ehkä juuri siksi karsastan koko ilmiötä? Koska en uskalla luottaa siihen, etteikö se ruokavalion tarkkailu tälläkin kertaa käsistä lipeäisi ja mukanaan veisi? Koska siinä vaiheessa, kun ruoasta tulee (huonolla tavalla) kaiken keskipiste, katoaa elämästä niin suuri ilo? Toisaalta, onhan tässä pakostakin joutunut pohtimaan myös tätä nykyistä elämääni, jossa ruoka on tämän bloggauksenkin kautta melkoisessa keskiössä.

Onko suhteeni ruokaan siis terve vieläkään? Onko tämä vain samanlaista pakojuoksua, tällä kertaa täysin vastakkaiseen suuntaan? Koska helposti se ruokafiilistelykin voi lipsahtaa itseriittoiseksi överihifistelyksi, jolla niitä persoonallisuuden puutteita yritetään paikata.

Joko olette nähneet Yle Areenasta löytyvän Hulluna ruokaan- dokumentin? Se sai toden teolla miettimään, missä vaiheessa innostus muuttuu vain inhottavaksi; missä vaiheessa se aterian ympärille kaiken nähneitä kulinaristikonkareita stimuloimaan koottu performanssi muuttuu itse hyvin valmistettua ruokaa tärkeämmäksi elämyksenlähteeksi.

Isän ruokia muistelen lapsuudesta lämmöllä vieläkin ja jostain sieltä se rakkaus ruokaan on jonnekin alitajuntaan onnistunut juurtumaan. Ensimmäisen reseptivihkoni olen aloittanut noin yhdeksänvuotiaana. Tämänkin reseptin ensivaiheet löytyvät sieltä - pyöreällä käsialalla, sydämenmuotoisilla i:n pisteillä koristeltuna. Ajan saatossa on tosin kauran määrä reseptiversioissa tasaisesti kasvanut suhteessa siihen vihattuun valkoiseen vehnään...

2 reikäleipää

25 g hiivaa
1/2 l maitoa tai vettä
1 rkl siirappia tai hunajaa
1/2 dl öljyä
2.5 dl kaurahiutaleita
1/2 rkl suolaa
2.5 dl kaurajauhoja (hienoksi jauhettuja kaurahiutaleita)
5- 6 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen ja sekoita joukkoon hunaja tai siirapppi. Anna levätä hetken ja lisää sitten öljy, kaurahiutaleet ja suola. Lisää sitten kaurajauhot ja vehnäjauhot kunnes taikina irtoaa käsistä. Anna kohota noin tunnin kunnes taikina on turvonnut kaksinkertaiseksi.

Ja taikina kahtia ja työstä ne jauhotetulla työtasolla kimmoisaksi taikinaksi. Taputtele ne pellin päällä pyöreiksi limpuiksi ja litistä käsillä hieman matalemmiksi. Leikkaa keskelle juomalasilla reikä ja pistele haarukalla viivat, niin että leipä jakaantuu kuuteen osaan. Anna kohota puolisen tuntia peitettynä.

Voitele maidolla (tai halutessasi maidon ja hunajan/ siirapin sekoituksella). Ripottele halutessasi päälle vielä kaurahiutaleita ja paista 225 asteessa 20- 25 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea.

Sitten vielä höyryävän leivän päälle voita ja kylmä lasi maitoa. Ja jopas on maailma taas vähän parempi paikka!

__________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

* * *

For English, please see here

* * *

Sinisimpukoita saa nykyään Helsingistä varsin kiitettävästi, mutta sydänsimpukoita (hietasimpukoita?) en ole tuoreena tainnut nähdä missään. Joten almejas-kuumeen iskiessä on suunnattava Hämeenkadun etnisten kauppojen runsaudensarveen ja tyydyttävä pakasteisiin.

Tämä kesästä (ja Espanjasta!) muistuttava resepti on, niinkuin niin monet muutkin tapasreseptit, helppo ja nopea. Raaka-aineita tähän vaaditaan 6 ja aikaalle vartti.

Jos haluat kastikkeesta paksumpaa, lisää siihen valkosipulin pehmittämisen jälkeen vehnäjauhoja, sekoita tasaiseksi ja kypsennä ennen valkoviinin lisäämistä miedolla lämmöllä varttitunti. Perinteisesti tähän käytetään öljyä, mutta itse tykkään voin antamasta täyteläisyydestä (ja voita käyttää kuulemma myös lempitapasbaarini Benalmadenassa!). Halutessasi voit lisätä kattilaan valkosipulin lisäämisen jälkeen myös ripauksen sahramia.

Erilaisia almejas-annoksia löytyy espanjalaisten tapasbaarien listoilta ympäri vuoden, mutta erityisen suosittuja nämä ovat joulun aikaan. Etenkin pohjoisrannikolla, jonka simpukoita pidetään parhaina. Galician alueen simpukat ovatkin kooltaan huomattavasti näitä Aasian-serkkujaan kookkaampia...

Itselleni nämä ovat kuitenkin juuri kesäruokaa: Andalusian auringonpaisteessa nautittuna tapas-baarin katukivetyksellä tasapainottelevassa, paperiliinaisessa pöydässä (jonka yksi jalka tuntuu aina olevan muita lyhyempi niin, että tarjoilija ihan rutiinilla taittelee sen alle muina miehinä pahvinpalan sitä tasoittamaan), kylmän Albariñon virkistäessä kehoa ja ympäröivien pöytien iloisen puheensorinan vaivuttaessa mielen tulossa olevan siestan raukeaan rauhaan.

(Meillä auringonpaisteen virkaa toimitti tosin talvikuvausta varten hankittu jättiläismäinen päivänvalolamppu ja puheensorinasta vastasivat El Mercadon tyypit. Albariño kyllä virtasi, naurusta ei ollut tulla loppua eikä siestaan saakka päästy koskaan...!)

Tapaksena (simpukoiden koosta riippuen) neljälle- kuudelle

1 kg sydänsimpukoita

75 gr voita

2 laakerinlehteä

3 valkosipulinkynttä

(2 rkl vehnäjauhoja)

2,5 dl valkoviiniä

kourallinen persiljaa hienonnettuna

suolaa, pippuria

Sulata voi pannulla. Lisää siihen laakerinlehdet ja anna voin maustua muutaman minuutin ajan. Lisää sitten hienonnettu valkosipuli ja anna pehmetä miedohkolla lämmöllä, ettei se pala. Lisää sitten valkoviini ja anna kiehua viitisen minuuttia. Lisää sitten simpukat ja puolet persiljasta. Peitä kannella ja anna porista viitisen minuuttia, kunnes simpukat ovat avautuneet.

Tarkista maku, suolaa ja pippuroi maun mukaan ja ripottele loput persiljasta päälle. Tarjoa. Sitruunalohkojen, kylmän valkoviinin ja ihanan rapeakuorisen leivän kanssa.

_______________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

Ensimmäisen Valio Eila®- kotijuustokokeilumme, pinaatti-kotijuustopizzan, onnistuneiden tulosten rohkaisemina jatkoimme ideointia perinneherkun päänmenoksi. Jos siitä kerran mozzarellan korvaajaksi on pizzassakin, niin entäs... marinoituna? Antipastityyliin?

Juurikaan kovempaan testiin ei olisi juustoparka voinut joutua - lounaalle oli nimittäin saapumassa Tsatsikimestari - tuo italialaisen keittiön lahjomaton konossööri.

Neidin uusi tiukka ruokavalio on väliin aiheuttanut melkoista päänvaivaa - ei gluteenia, ei rasvaa, ei hiilareita... mutta kotijuusto oli tähänkin pulmaan oiva ratkaisu: se kun on paitsi vähärasvainen (9%), myös runsasproteiininen (13%)!

Vaikka tämä kannattaa tehdä jääkaappiin maustumaan mielellään jo edellisenä päivänä, ei tämä resepti juuri helpompi ja nopeampi voisi olla: herkku on purkissa viidessä minuutissa.

Reseptin varioinnissa vain mielikuvitus on rajana: mm. tuore basilika ja oregano toimivat yhtä hyvin. Öljyksi käy maun mukaan joko oliiviöljy, rypsiöljy tai näiden sekoitus. Kesän piknik-koreissa tätä tullaan meillä näkemään ihan varmasti. Ja hei - nämä ovat myös ihania (ja ihan takuulla tervetulleita!) ruokalahjoja!

Käytettyjen ainesten tarkka määrä vaihtelee käyttämäsi purkin koon mukaan. Allaolevalla reseptillä täytettiin meillä kaksi purkkia.

250 gr Valio Eila Kotijuustoa

1 (luomu)sitruunan kuori suikaleina

4 isoa valkosipulinkynttä, ohuina siivuina

1 pieni chili, siivutettuna

2 rosmariininoksaa

3 rkl tuoreen timjamin lehtiä

1 tl suolaa

1 tl kokonaisia mustapippureita

lisäksi öljyä (n. 1/2 litraa)

Valuta kotijuusto ja leikkaa sentin kuutioiksi. Ripottele päälle suola.

Asettele juustokuutiot kerroksittain lasipurkkeihin mausteiden kanssa. Kaada lopuksi päälle öljyä niin että juusto peittyy. Heiluttele purkkia, jotta juusto maustuu kauttaaltaan ja anna marinoitua jääkaapissa seuraavaan päivään, muutaman kerran purkkeja marinoitumisen aikana käännellen.

Tarjoile rapeakuorisen leivän kanssa.

Ai että kelpasivatko? Olisi pitänyt tehdä suosiolla tuplasatsi...

Lisää (meidän ja muiden) bloggareiden reseptejä Valio Eila® Kotijuustolle löydät täältä!

Yhteistyössä Blogirinki ja Valio

________________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

* * *

For English please see here

* * *

Lihapullaspagetti on noita Amerikanitalialaisen keittiön kulmakiviä. Ja Kaunotar ja kulkuri-elokuvan myötä se on noussut myös romanttisimpien ruokien kärkisijoille. En tosin tiedä, miksi.

En osaa kuvitella kenekään sydämen leimahtavan intohimon polttaviin liekkeihin kuunnellessaan sitä spagetin imemisestä lähtevää slurpsintaa tai nähdessään tomaattikastikkeen vääjäämättä päätyvän pitkin poskiani (ja, lähes yhtä vääjäämättä, yltympäri valkoista paitaani).

Toisaalta, kyseisen pariskunnan lajityypilliseen käsitykseen deittailuetiketistä kuuluivat epäilemättä myös toisen pissatahrojen nuuhkiminen ja pyllynhaistelu. Niin että en sitten tiedä.

Kaikesta huolimatta juuri tätä meillä ystävänpäivänä syötiin. Pyllyjä ei tosin haisteltu.

Neljälle - viidelle

Italialaiset lihapullat:

500 gr jauhelihaa

1/2 dl korppujauhoja

1/2 dl parmesaania hienona raasteena

1 reilu dl maitoa

1/2 sipuli

3 isoa valkosipulin kynttä

1/2 dl hienonnettuja aurinkokuivattuja tomaatteja valutettuna

(käytä öljy vaikka sipulin ja valkosipulin kuullottamiseen!)

3/4 dl hienonnettua, tuoretta basilikaa

1/2 tl chilihiutaleita

suolaa, pippuria

Sekoita korppujauhot ja parmesaaniraaste maidon kanssa. Anna turvota kymmenisen minuuttia, Seos saa olla kosteaa, joten jos neste on imeytynyt liiaksi, lisää maitoa.

Hienonna sipuli ja valkosipuli ja freesaa (aurinkokuivattujen tomaattien) öljyssä kunnes pehmeitä ja läpikuultavia. Yhdistä parmesaani-korppujauhoseokseen muiden mausteiden kanssa. Vaivaa joukkoon jauheliha tasaiseksi taikinaksi. Anna levätä kylmässä puolisen tuntia (ja aloita sillä välin tomaattikastikkeen valmistus).

Tomaattikastike:

1/2 sipuli

3 valkosipulin kynttä

1 reilu rkl voita

1/2 tl chilihiutaleita

1 rkl tomaattipyrettä

1 dl punaviiniä

1 rkl sokeria

500 gr paseerattua tomaattia /tai 400 gr tölkki hienoa tomaattimurskaa)

suolaa, pippuria

tarjoiluun: basilikanlehtiä, tuoretta parmesaania

Hienonna sipuli ja valkosipuli ja fresaa ajan kanssa voissa pehmeäksi. Lisää kattilaan sitten chilihiutaleet, sokeri ja punaviini. Kiehauta ja keitä viitisen minuuttia. Lisää joukkoon sitten loput ainekset. Mausta ja anna hautua puoli tuntia. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa.

Paista taikinasta pieni testipulla selvittääksesi, ovatko mausteet kohdallaan. Tässä vaiheessa kun niitä voi vielä tarvittaessa lisätä. Pyörittele taikina 25 lihapullaksi ja pudota tomaattikastikkeeseen kypsymään. Keitä 20 minuuttia ja tarjoile pastan kanssa. Ripottele päälle basilikanlehtiä ja tarjoile tuoreen parmesaaniraasteen kanssa.

Jos olette kanssamme jo jonkin aikaa viettäneet, olette ehkä oppineet jotain viinimaustamme ja arvaattekin jo, mikä tämän(kin) ruoan viinisuositus on? Kyllä, se on se meidät mineraalisella hapokkuudellaan ja keveydellään hurmannut Planeta Etna Rosso. Tämä jos mikä on match made in heaven! Myös Primitivo (tai sen Amerikanserkku Zinfandel) toimivat.

________________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

* * *

For English please see here

* * *

Sain taannoin kutsun illalliselle G.W.Sundmansille, aikanaan jopa Michelin-tähteä pidelleeseen ravintolaan. Odotukset olivat korkealla - kyllähän tuollaisilla gastronomisilla ansioilla ja historiallisen rakennuksen upeilla puitteilla on syytä odottaa varsin onnistunutta ja tunnelmallista iltaa, eikö?

Ja tunnelmallinen ilta olikin. Joskin ihan eri syistä.

Taloudellinen taantuma on ajanut ravintola-alan ahtaalle ja etenkin fine dining-paikat ovat kilpaa pyrkineet luomaan itseään uudestaan. Osa, kuten Michelin-oppaassa tähditetyt Postres ja Luomo, heittivät hanskat kokonaan tiskiin, Sipuli taas päätti karistaa turhan kimalluksen ja omaksui uuden, rouheamman lähestymistavan.

Samoilla linjoilla on Sipulinkin omistavan Royal Ravintoloiden lippulaiva Sundmans, joka kevään ajan myös kokeilee rennompaa linjaa (ja hintatasoa). Uudistettu hinnoittelu koskee myös viinilistaa. Uutta virtaa on lisäksi haettu pop up-iltojen kaltaisesta ideoinnista.

Joka kuukauden viimeinen perjantai Etelärannan valtaa Son of a Punch- ja Soap Bar Squatin nimillä kulkeva pop up-sarja. Bakkanaalit aloitti tammikuussa yhteistyössä Liberty or Death- cocktail-baarin kanssa toteutettu La Fee Vert- konsepti ja jotain jännittävää on odotettavissa taas huomenna.

1800-luvun boheemista ja absintinhuuruisesta Pariisista inspiraationsa ammentanut ilta oli varsin hauska, joskin hämmentävä kokemus illallistajalle, joka ei tiennyt yhtään, mihin on joutumassa. Paksujen samettiverhojen varjoissa ovilla odottavat, ajan henkeen pukeutuneet miehet loivat salaperäistä tunnelmaa, joka jo itsessään sai pään pyörälle.

Tervetuliaisdrinkkiä ilmeisesti oli kiittäminen myös loppuillan aistihavainnoista, joihin kuului mm. vihreitä keijukaisia (?)

Huolella toteutetun (mitä muuta Liberty or Deathin osaamisella voisi odottaakaan!) cocktail-listan lisäksi tarjolla oli myös illallista.

Jos oli hämmentävä koko tunnelma, sitä oli myös illallinen. Suurimman osan ajasta en edes tiennyt, mitä söin. Ei ruokalistastakaan paljoa apua ollut - se kun koostui pääosin hassuista anekdooteista.

Kummallisen elähdyttävä se kokemuksena kuitenkin oli (voi ei - onko tämä nyt sitä ärsyttävän itseriittoista performanssia jossa se ruoka onkin alaviitteen asemassa?) ja haastoi tutkailemaan annoksia ihan eri lailla. Joka myös synnytti keskustelua koko pöydän kanssa.

Alkuun upeaa, suussasulavaa hanhenmaksaa ja ihanaa, voisen täyteläistä briossia. Ja shampanjaa, tietty.

Illallisen hauskoilla alaotsikoilla varustetut viinit tulivat ranskalaiselta Les Vigneronsilta ja niitä oli tarjolla kahta sorttia: valkoista ja punaista. Ei ollut pullo hinnalla pilattu.

Seuraavaksi oli vuorossa tämä ihastuneita huokauksia herättänyt kaunis ja kepeä annos.

Pääruoan saatesanat olivat "Napoleonin lempiruoka, mutta ilman silliä (?). Maissikanaa. Erinomainen annos, niin kuin kaikki muukin illan anti.

Jälkiruoka taisi olla koko pöydän suosikki ja tässä vaiheessa keskustelu lautasen sisällöstä kiihtyi jo varsin vilkkaaksi. Huutoäänestyksellä päätimme että annoksesta löytyi ainakin punajuurta. Upea päätös illalle.

Palvelu pelasi erinomaisesti, ruoka oli erinomaista... kaikessa kummallisuudessan ilta todella oli onnistunut. Ja mitä on vuorossa huomenna? Kukaan ei tiedä. Sen verran hip ja underground koko operaatio on, että varmin tapa on mennä vain paikalle. Avoimin mielin ja tyhjin vatsoin...!

_________________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

* * *

For English, please see here

* * *

Alma materini (kyllä, minulla on sellainen!) Helsingin yliopisto lähetti minulle kutsun alumni-iltaansa. Että menisin sinne patsastelemaan muiden opinahjosta valmistuneiden kunnianarvoisaan seuraan, osallistumaan lennokkaisiin keskusteluihin yliopiston tehtävästä kansakunnan sivistyksen majakkana - ja nyökyttelemään asiantuntevasti päätäni oikeissa kohtaa.

Kesti noin kaksi minuuttia, ennenkuin kutsu lensi roskiin. Voi Alma. Mistä minä aloittaisin?

Kyllä, seitsemän vuotta minä käytäviäsi kulutin uskoen puheitasi siitä, kuinka humanistinen ala tuottaa kattavan sivistyksen omaavia monialaosaajia, tai kuinka meillä on syytä ammattiylpeyteen (olisi ehkä tosin kannattanut kiinnittää enemmän huomiota ensimmäisen luentoni pitäneen dosentin sanoihin siitä, kuinka "ette te koskaan töitä tule löytämään!")

Nojaa. Vaatimuslistoilla niissä oman alani työpaikoissa on tapana olla pidempi kuin Kiinan muuri, mutta palkka saisi mistä tahansa muusta tiedekunnasta valmistuneen itkemään. Eikä ilosta.

Kyllä, olen akateeminen. Mutta en edes muista, milloin olisin sanonut tuon ääneen ilman, että sen perässä olisi tullut sen arvoa kummasti rapauttava sana "työtön". En ole toki yksin: akateemisesti koulutetut ovat jo jonkin aikaa olleet se nopeimmin kasvava työttömien ryhmä. Kovin on laiha lohtu.

Seitsemän vuoden aikana opin paljon. Mm. lukemaan hieroglyfejä. Niin, ja sen, että kielen ekonomisoivan tendenssin myötä protoseemiläisissä kielissä interdentaaleilla on taipumus kehittyä sibilanteiksi.

Valmistumista seuraavina seitsemänä vuotena opin vieläkin enemmän. Niin kuin sen, että ne kielet jotka jo tuolloin olivat olleet kuolleita nelisentuhatta vuotta, ovat yhä kuolleita. Ei tule kuulkaa paljon arameantaitoja kauppareissuilla verryteltyä! (Kerran yksissä juhlissa lipsautin keskusteluun aurinko-sanan etymologiaa muinaisessa Babyloniassa. Kaveri katosi nopeammin, kuin Soneran 3G-verkko...) Ja sen, että CV:n kielitaitokohdasta kannattaa suosiolla jättää ne hieroglyfit pois. Mielenvikaisenahan minua pidettäisiin!

Jos nyt tekisin koko loppuelämääni koskevia päätöksiä, hakeutuisin opiskelemaan ehkä jotain järkevämpää. Niin kuin vaikka taloushallintoa. Tai leijonankesyttäjäksi.

En siis mennyt alumnoimaan (siellä olisi sitäpaitsi ollut varmaan jotain kuivia kaupan keksejäkin). Jäin kotiin, ja leivoin siskon reseptillä piirakan. Ei ollut kuivaa. Ei piiras, eikä seura.

Piirakkapohja:

200 gr voita tai margariinia huoneenlämpöisenä

2 dl sokeria

2 munaa

1 tl vanilja-aromia tai vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

4-4,5 dl vehnäjauhoa tai gluteenitonta jauhoseosta

lisäksi: 150 gr raparperia, 250 gr mansikoita

Muruseos:

40 gr voita

3/4 dl sokeria

3/4 dl gluteenitonta jauhoseosta/ vehnäjauhoja

1/ 4 dl mantelilastuja

Vatkaa rasva ja sokeri, lisää sitten kananmunat ja vanilja-aromi. Viimeiseksi vatkaa joukkoon keskenään sekoitetut kuiva aineet tasaiseksi taikinaksi. Levitä (leivinpaperilla vuorattuun) uunivuokaan.

Nypi muruseoksen ainekset murumaiseksi seokseksi.

Levitä taikinapohjan päälle käyttämäsi marjat tai hedelmät ja levitä päälle muruseos. Paista 200 asteessa puolisen tuntia (peitä foliolla viimeisen kymmenen minuutin ajaksi jos näyttää, että se saa liikaa väriä).

Anna jäähtyä ja tarjoile.

___________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

* * *

For English, please see here

* * *

Luin joskus tutkimuksesta, jossa entisiltä kasvissyöjiltä kysyttiin, mikä heidät oli saanut lihansyöntiin palaamaan. Ylivoimainen voittaja? Pekoni.

Omasta historiastani löytyvien kasvissyöjä- ja koshervaiheiden johdosta ei possulla ole aina minunkaan keittiössä liiemmin sikailtu. Kunnes löysin brittimiehen ja paikalliseen ravintoympyrään aika erottamattomasti kuuluvan pekonin. Mies on sittemmin vaihtunut, mutta possu jäi. Nousihan rakkautemme ihan uudelle tasolle löydettyäni Iberico-possun!

Enää ei ole entiseen palaamista. Kyllä tämä taitaa tosirakkautta olla (lisää Ibericosta ja erilaisista kinkuista löydät rakkauskirjeestäni täällä).

Possunposket, carillada, ovat etenkin Madridin alueelle tyypillinen herkku. Muutaman tunnin hauduttaminen tekee tästä halvasta ruhonosasta suussasulavaa herkkua, joka on ihan, no, poskettoman hyvää.

Me tarjosimme poskiemme kanssa upean hienostuneen maun omaavaa maa-artisokkapyrettä ja freekeä kahdella lailla. Freeken, Lähi-idästä kotoisin olevan muinaisen viljan voi halutessaan korvata myös vaikka bulgurilla. Tätä parempaa ei muuten saa monesta ravintolastakaan!

Ibericossa on ihan uskomaton tumma lihaisuus, jota lähelle muut possut eivät pääse. Niinpä suosittelen ehdottomasti käyttämään juuri Iberico-possun poskia, jos siihen mahdollisuus vain on.

Iberico-possun posket sherry-omenakastikkeessa

Neljälle- viidelle

1 pkt (1,6 kg) Familia- Iberico-possunposkia

500 gr pieniä salotti- tai paistisipuleita

1/2 puskaa timjamia

Marinadi:

2 dl kuivaa (Olorosa) sherryä

2 dl omenasosetta

4 isoa valkosipuinkynttä

1 rkl sinappia

1/4 dl soijakastiketta

Lisäksi: 25 gr voita, suolaa ja pippuria (tarvittaessa)

Putsaa possunposket kalvoista. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja anna marinoitua yön yli.

Ota posket huoneenlämpöön muutama tunti ennen paistamista. Nosta possunposket marinadistaan ja taputtele kuiviksi. Säästä marinadi. Ruskista poskiin pannulla muutamassa erässä voin ja öljyn seoksessa hyvä väri.

Kuori sipulit ja ruskista nekin.

Siirrä possunposket ja sipulit uuninkestävään vuokaan timjaminoksien kanssa, kaada marinadi päälle ja (tarvittaessa) muutama desi vettä. Peitä vuoka ja hauduta 150 asteessa 3-4 tuntia.

Nosta possunposket ja sipulit (varoen) vuoasta syrjään peitettynä odottamaan. Siivilöi haudutusneste kattilaan. Redusoi kovalla lämmöllä kunnes se on tiivistynyt halutun paksuiseksi kastikkeeksi. Tarkista maku, mausta tarvittaessa ja sekoita joukkoon voi. Tarjoile possunposkien, sipuleiden, maa-artisokkapyreen ja freeken kanssa.

Maa-artisokkapyre:

500 gr maa-artisokkia

2 dl kermaa

2 dl maitoa

suolaa valkopippuria

muutama tippa tryffeliöljyä

Kuori maa-artisokat ja leikkaa samankokoisiksi paloiksi. Laita kattilaan ja kaada päälle maito-kermaseosta niin, että ne peittyvät. Keitä keskilämmöllä kypsiksi (koosta riippuen n. 15-20 minuuttia), ja soseuta maa-artisokat notkistaen sopivan paksuiseksi maito-kermaseoksella. Mausta suolalla ja valkopippurilla ja (halutessasi) tryffeliöljyllä.

Uppopaistettu freeke:

1 dl freekeä

2,5 dl vettä

suolaa

paistamiseen: muutama desi öljyä

Keitä freeke kypsäksi suolatussa vedessä. Höyrytä kuivaksi. Siirrä puolet freekestä sivuun uppopaistamista varten ja taputtele mahdollisimman kuivaksi (minimoidaksesi öljyn räiskymistä). Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa ja paista freekeä muutamassa erissä viitisen sekuntia rapeaksi ja kullanruskeaksi. Valuta talouspaperin päällä ja tarjoille.

Pitkään haudutettujen possunposkien (ja muiden lihapatojen, etenkin riistasta tehtyjen) kaveriksi chileläinen Leyda Single Vineyard Canelo Syrah on erinomainen valinta. Sen runsas, mutta varsin kypsien tanniinien ansiosta pehmeä, mustikankin sävyjä henkivä marjainen täyteläisyys oli todella hieno tuttavuus - suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!

*Yhteistyössä Familia*

___________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

* * *

For English please see here

* * *

"Maailmassa on liikaa valoa", ovat sanat, jota kukaan pohjoisen pallonpuoliskon ruokabloggari ei ole koskaan sanonut. Tätä(kin) tulin tosin taannoin kipeänä kotona ajatelleeksi, kun nukuttuakaan ei saanut.

(Etsin puoli vuotta juuri oikeanlaisia juomalaseja yöpöydälle, mutta verhoja en ole ikkunoihin saanut hankittua vieläkään?!)

Kuumeinen keskittymiskyky ei riittänyt edes netissä surffailuun (todennäköisesti olisin kuitenkin päätynyt jonnekin keskusteluryhmiin, joiden perusteella olisin diagnosoinut itselleni vähintäänkin aivokalvontulehduksen).

Niinpä yritin huvittaa itseäni lukemalla. Kunnes muistin, että omistan vain keittokirjoja, jotka kaikki tuntuvat olevan kooltaan metrin suuntaansa ja painavan noin sata kiloa. Siirryin siis Naapurinpojan käsikirjastoon ja Samuraiden lyhyeen historiaan (mitä lyhyttä on 320 sivussa?!)

Sitten lamaannuin ostosteeveen ääreen pohtimaan Niitä Elämän Perimmäisiä Kysymyksiä. Niinkuin sitä, onko syy siihen, ettei meillä ole tullut erityisempää tarvetta leikata kenkiä kahtia se, ettei meillä ole siihen juuri oikeanlaisia ja vain (ja juuri nyt rajallisen ajan erikoistarjouksena) ostosteeveessä myytäviä japanilaisia veitsiä? Vai se, että me käytämme kenkiämme jotenkin väärin (yhtenä kappaleena ja jaloissamme)?

Luonnollisesti innostuin myös mahdollisuudesta korvata suunnilleen kaikki keittiökoneemme yhdellä kahvimukin kokoisella aparaatilla, joka kaikkine lisäosineen veisi ilmeisesti tilaakin vain kaksi kertaa sen verran, mitä ne nykyiset. Tässä vaiheessa rupeamaa aloin olla tosin huomattavasti enemmän kiinnostunut siitä, millä lääkityksellä nuo juontajat mahtavat olla: edes minun kuumeisissa silmissäni ei ollut niin maanista kiiltoa.

Päädyin sitten tyhjentämään keittiönkaappien tölkki- ja purkkivarannoista itselleni lounaan ainekset. Kun kerrankin pääsi siinä päivänvalossa ~~kuvaamaan~~ syömään...

Kahdelle, tapaksena neljälle - viidelle

Lämmin kikherne-chorizo-salaatti:

225 gr lenkki chorizoa

1 tlk kikherneitä

1 prk paahdettuja punaisia paprikoita (tai kolme itse paahdettua, ohjeet täällä)

puska persiljaa

marinadi/ kastike:

1/2 dl (mietoa) öljyä

1 rkl sherryviinietikkaa

1/2 tl pimentónia

1/4 tl juustokuminaa

1/4 tl korianterinsiemeniä

Tarjoiluun: sitruunalohkoja

Aloita marinoimalla kikherneet. Valuta ne ja kuori (halutessasi). Sekoita marinadin ainekset yhteen ja kaada kikherneiden päälle. Tämän voisi halutessaan tehdä jo edellisenä päivänä.

Leikkaa chorizo noin sentin paksuisiksi siivuiksi. Paista niihin pannulla (ilman öljyä) hyvä väri ja nosta reikäkauhalla tarjoilukulhoon. Sekoita joukkoon suikaloidut paprikat, persilja ja kikerheeet. Tarkista maku (ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria) ja tarjoile tuoreen sitruunamehulorauksen kera.

Hyvää niin lämpimänä kuin kylmänä. Pistä resepti talteen vaikka kesän piknikkejä varten!

_______________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

* * *

For English please see here

* * *

Puurolla on menossa nyt superfoodvarttinsa. Myös muualla maailmalla: Lontoossa juuri avatussa puurobaarissa siitä saa parhaimmillaan varautua pulittamaan liki kympin (!)

Puuro on kuitenkin meillä Suomessa ollut ihan peruskauraa jo niin pitkään, että sain loppuelämäni trendintarpeet tyydytettyä jo lapsena. En minä siitä silloinkaan tosin erityisemmin tykännyt, mutta sen mukana (pakko)syötettiin "niiden Afrikan nälkäänäkevien lasten" muodossa myös se päivittäinen annos yhteiskunnallista tiedostavuutta. Yritykseni argumentoida, että ehkä sen puuron voisi lähettää sinne Afrikkaan torpattiin kuitenkin meillä heti alkuunsa.

Riisipuuroa sen sijaan rakastan - sitä kun syötiin (ja syödään) meillä vain sen kerran vuodessa. Ja se tehdään aina vain samalla lailla - Nirsosisko kun torppaa yhä edelleenkin ruokabloggarin ideat sen innovoimiseksi. Onneksi kotikeittiössä ja joulunpyhien ulkopuolella saa olla niin kerettiläinenkin kuin tahtoo!

Arroz con leche on hyvin pitkälti riisipuuron tyyppinen makea versio, jota monesti syödään jälkiruokana. Variaatioita löytyy loputtomasti: kanelilla ja ilman, sitruunalla tai appelsiinilla, paistettuna, keitettynä, makeana ja vieläkin makeampana - jopa kondensoidusta maidosta tehtynä.

Oma reseptini saa ihanan kermaisen täyteläisyytensä kookosmaidosta, jota sitruunankuori ihanasti raikastaa. Koska sisko (yksi blogini arviolta kuudesta lukijasta) lukee tätä blogia turvallisesti 600 kilometrin päässä, uskallan jopa väittää tämän olevan parasta koskaan syömääni riisipuuroa.

Tätä kannattaa tehdä suosiolla tuplasatsi, koska ainakin meillä tämä hupenee kahteen pekkaankin ihan heti. Ja hei, heti seuraavassa postauksessa on tulossa resepti näiden jämät hyödyntävään jälkiruokaan, joka olikin itse asiassa koko syy siihen, miksi tätä aloin kevätauringon karkeloidessa keittelemään. Vaikka ainakin yhtä suuri syy oli suunnaton hinku päästä ottamaan käyttöön nuo edelliseltä kirpparikierrokselta löytyneet kulhot. Kierrätys ♥

Kolmelle - neljälle:

1 400 gr tlk kookosmaitoa (4,25 dl)

7 dl maitoa

1 (luomu)sitruunan kuori

1/2 - 1 dl sokeria (riippuen , kuinka makeaa tästä haluat)

1 vaniljatanko

2 dl (175 gr) puuroriisiä

25 gr voita

tarjoiluun: kanelia (tai vaikka kookoslastuja!)

Kuori sitruuna, mielellään yhtenä suikaleena (näin se on helpoin poistaa valmiista puurosta). Halkaise vaniljatanko, raaputa siemenet veitsen hamarapuolella ja lisää kuorineen kattilaan sitruunankuoren, kookosmaidon, maidon ja sokerin kanssa. Kiehauta seos ja lisää riisi.

Laske lämpöä ja jatka hauduttamista miedolla lämmöllä välillä sekoittaen 50-60 minuutin ajan. Tässä vaiheessa puuro saa olla aika nestemäistä, koska se jähmettyy lisää odottaessaan. Jos se näyttää liian tiiviiltä, lisää 1 dl kuumennettua maitoa.

Kun riisi on kypsää, poista vaniljatangon kuoret ja sitruunankuori. Kääntele joukkoon pieneksi kuutioitu voi. Anna levätä kannen alla viitisen minuuttia ja tarjoile.

___________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

* * *

For English please see here

* * *

En ole koskaan ollut Maltalla. Vaikka syitä ilmeisesti olisi heti montakin.

1. Aurinko (Sitähän siellä täytyy olla ja paljon)

2. Samuli Edelmann (Sekin asuu nykyään kuulemma siellä enkä usko että sekään varmaan keksisi mitään hauskempaa ajanvietettä kuin hengailla mun kanssa karaokebaarissa laulamassa duettona Peggyä!)

3. Kulttuurihistoria (Maltalla on UNESCOn maailmanperintökohteita vaatimattomat yhdeksän kappaletta. Koko saarihan on toki suunnilleen Espoon Ikean kokoinen.)

4. Kieli (Maltalla on oma kieli, joka on käytännössä arabiaa. Jota minä osaan jo kahden lauseen verran: "antakaa minulle Martini!" sekä "ei, valitettavasti siskoni ei ole naimisissa vaikka onkin jo kolmenkymmenen ja ammatiltaan sairaanhoitaja". Ja ei, kummallekaan lauseelle ei ole toistaiseksi löytynyt käyttöä..)

5. Maltan riisi

Ehkä on ihan hyvä, etten ole vielä Maltalla käynyt. Olisin varmaan heti ensimmäisenä iltana nolannut itseni ihan totaalisesti sillä alkeellisella arabiallani vaatimalla jälkiruoaksi Maltan riisiä. Sillä kun ei ole ilmeisesti mitään tekemistä Maltan kanssa, vaan se on ihan länsinaapurin oma keksintö. Mekin törmäsimme siihen ensimmäistä kertaa Viking Linen joulubuffassa.

Hyvää se on joka tapauksessa. Jättegott. لذيذ

Jälkiruokana neljälle

Maltalainen riisi - appelsiini-riisivanukas

1/2 annos arroz con leche de cocoa

1 appelsiinin mehu (1 dl)

1 tl hienoksi raastettua appelsiininkuorta

1,5 dl kermaa (tai vispaantuvaa vaniljakastiketta)

1 tl vanilja-aromia tai vaniljasokeria (jätä pois jos käytät vaniljakastiketta!)

2-3 rkl tomusokeria

1 appelsiinin hedelmäliha pieninä kuutioina

tarjoiluun: 1 appelsiinin hedelmäliha

Sekoita appelsiininkuori ja appelsiiminehu keskenään. Notkista seoksella jäähtynyt riisipuuro. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta vaniljalla. Kääntele riisipuuron joukkoon. Tarkista maku ja makeuta sokerilla.

Leikkaa appelsiinista kuori pois hedelmälihaan saakka. Leikkaa hedelmäliha viipaleiksi viipaleiden äärirajoja noudattaen niin, ettei valmiisiin viipaleisiin jää yhtään kalvoa. Leikkaa pieniksi kuutioiksi ja kääntele vanukkaan joukkoon. Koristele ja tarjoile.

_________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

* * *

For English please see here

* * *

Muistatteko kansallisen banaanikakkupäivän? No tänään on Amerikassa vuorossa kansallinen lihapullapäivä. Ja mikä siinä - sen verran rakas ja monikäyttöinen on tuo pulla; kotikokkien ja Ikea-asiakkaiden kaikkialla rakastama lohturuokaklassikko.

Yksi tämän blogin alkumetreiltä suosituimpana pysynyt resepti on Albondigas en salsa de tomato, eli espanjalaiset lihapullat.

Yksi tämän talven suosikkeja on puolestaan ollut nämä karpaloiset ja rosmariiniset hirvenlihapullat.

Vähän eksoottisemmalle linjalle menevät nämä marokkolaistyyliset köftet, jotka voi pullamuodon sijaan pyöritellä myös kebakoiksi.

Turkin katukeittiöistä blogiin löysivät tiensä nämä icli köftet.

Ihan tuoreimpana on blogissa nähty nämä italialaiset lihapullat...

... joskin kyllähän tuolta arkistojen kätköistä löytyvät myös ne ihan perinteiset lihapullat.

Lihaisten pullien lisäksi pullia on pyöritelty myös katkaravuista mustekalasta tehdyn "spagetin" seuraksi!

Eikä se arkisto ole vielä lähelläkään täydellistä: tulossa sinne ovat ainakin niin kreikkalaiset lammaspullat kuin sitruunasta ja persiljasta potkua saavat kanapullatkin.

Mikä on sinun suosikkisi? Mikä on teidän lihapullienne salaisuus?

____________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

* * *

For English please see here

* * *

Kanaa nähdään keittiössämme aika harvoin. Johtuen ainakin siitä, että niissä nahattomissa ja luuttomissa fileissä, joita erinäisten ohjeistusten mukaan tulisi niiden proteiinipitoisuuden ja vähärasvaisuuden vuoksi suosia ei yksinkertaisesti ole makua. Ja siitä me emme keittiössämme tingi.

Blogiringin ja Jyväbroilerin kampanjan myötä olemme viime aikoina tehneet tuttavuutta Jyväbroilerin kotimaisen ja lisäaineettoman valikoiman kanssa. Tuotteita löytyy laidasta laitaan: myös nahallisina ja luullisina (ja jopa kokonaisena!) mutta ennenkaikkea (ja tähän iso hiphei!) marinoimattomina.

Bloggarikollegoilta oli kantautunut kehuja kanojen mehukkuudesta ja meillä testiin menivät valmiiksi perhostetut rintafileet. Valmiin merisuolauksen ansiosta ne eivät juuri suolaakaan tarvi. Muiden bloggareiden reseptit löydät kätevästi täältä.

Vaikka kanasta saa hyvää nopeastikin, on joskus kiva nähdä vähän enemmänkin vaivaa. Meillä tätä tehtiin muutama viikko sitten vietetyn kiinalaisen uuden vuoden juhlintoihin. Eihän meidän roihuvuorelais-rovaniemeläisissä suonissamme kiinalaista verta ole tippaakaan, mutta juhla kuin juhla! Eikä se etninen perimä tunnetusti estä koko maailmaa löytämästä sisäistä irlantilaistaan ensi viikolla vietettävän St. Patrickin päivän myötä.

Maksimaalisen rapeaan lopputulokseen käytä supermarketeistakin aasialaisen ruoan osastoilla myytäviä panko-korppujauhoja. Gluteenittomaan lopputulokseen puolestaan pääset käyttämällä leivittämiseen vehnäjauhon sijaan riisijauhoja ja gluteenittomia korppujauhoja. Sokerin voi kastikkeessa korvata myös keinotekoisella makeutusjauheella.

Ja aijai, että olikin hyvää. Päältä rapeaa, sisältä niin mehukasta ja tuo kastike! Tuo kastike! En ole heroiinia kokeillut, mutta jos se on yhtään niin addiktoivaa kuin tämä kastike, niin lienee viisainta pysyä siitä erossa vastaisuudessakin...!

Neljälle

Kiinalainen sitruunakana

2 pkt (á 350 gr) Jyväbroiler-perhosfileitä

Marinadi kanalle:

o,5 dl soijakastiketta

5 cm pala inkivääriä hienonnettuna

1 tl jauhettua valkopippuria

3 valkosipulinkynttä hienonnettuna

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Taputtele kanafileiden pinta kuivaksi ja siivuta halutessasi. Kaada marinadi päälle ja anna marinoitua seuraavaan päivään tai ainakin neljä tuntia.

Leivittämiseen:

n. 3 dl vehnä/ riisijauhoja
3 kananmunaa
1 pkt pankojauhoja/ korppujauhoja

Paistamiseen: n. 1/2 l öljyä ja paksupohjainen kattila

Vatkaa kananmunien rakenne kevyesti rikki ja levitä jauhot omalle matalalle lautaselleen ja korppujauhot toiselle.

Valuta marinoidut kanapalat ja pyyhkäise niistä mahdolliset inkiväärin ja valkosipulin rippeet. Pyörittele ensin jauhoissa, sitten kananmunassa ja sitten korppujauhoissa.

Paista kuumassa öljyssä muutaman minuutin ajan, kunnes kanoissa on kauniin kullanruskea väri. Valuta talouspaperin päällä ja tarjoile riisin, sitruunakastikkeen ja wokkivihannesten kera.

Sitruunakastike:

0,5 l kanalientä

1,5 dl sitruunamehua

1-2 sitruunan kuori hienoksi raastettuna (maun mukaan)

1-1,25 dl sokeria (riippuen kuinka makean kastikkeesta haluat)
ripaus kurkumaa (tai muutama tippa keltaista elintarvikeväriä)

4 rkl maissitärkkelystä

4 rkl kylmää vettä

Sekoita maissitärkkelys kylmän veden kanssa. Kuumenna kanaliemi kattilassa ja lisää siihen maissitärkkelysseosta lukuunottamatta muut ainekset. Tarkista maku ja säädä halutessasi makeutta tai sitruunaisuutta. Sekoita kastikkeeseen lopuksi maissitärkkelysseos koko ajan sekoittaen ja keitä muutaman minuutin ajan kunnes kastike on paksuuntunut. Tarjoa lämpimänä tai kylmänä dippikastikkeena.

Wokkivihannekset:

2 isoa valkosipulin kynttä ohuina siivuina

1 pieni punainen chili

2 cm pala inkivääriä hienonnettuna

paistamiseen muutama rkl öljyä

1 iso porkkana

300 gr parsakaalinpää

1 punainen paprika

1 punasipuli

200 gr minimaissia
soijakastiketta

tarjoiluun:

kourallinen paahdettuja cashew-pähkinöitä

kourallinen korianterinlehtiä

kourallinen hienonnettua kevätsipulia

Suikaloi kasvikset ja leikkaa parsakaali kukinnoiksi (isoimmat kahteen tai kolmeen osaan).

Hienonna chili, inkivääri ja valkosipuli. Kuumenna öljy isossa wokissa (tai paista kasvikset muutamassa erässä kuumalla pannulla jotta ne pysyvät rapeina). Lisää joukkoon vihannekset kypsymisjärjestyksessä: ensin porkkana, sitten parsakaali, sitten paprika ja viimeisenä punasipuli ja minimaissi. Kypsennä kunnes vihannekset ovat läpeensä kuumia ja mausta soijalla.

Sekoita joukkoon korianteri, pähkinät ja kevätsipulisilppu ja tarjoile.

Ja kun aasialaisesta keittiöstä oli kyse, käännyimme alsacelaisen vanhan tutun, Wolfbergerin viinitalon puoleen. Eikä se pettänyt tälläkään kertaa.

Tämä, myös viime vuoden Vuoden viinit- kisassa sarjassaan kunniamaininnalla palkittu viini yhdistää alueen kaksi tyypillisintä viinilajiketta, Rieslingin ja Pinot Grisin oikein onnistuneella tavalla, jossa Rieslingin kypsä hedelmäisyys ja Pinot Grisin kuiva, mineraalinen hapokkuus muodostavat viinin, joka on omiaan kaikenlaisen aasialaisen keittiön kanssa.

Yhteistyössä Blogirinki ja Jyväbroiler

___________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

* * *

For English please see here

* * *

Karitsanviulu? Karitsankare? Karitsanpotkaa? Vai josko sittenkin karitsanlapaa? Jos lähestyvä pääsiäinen on saanut sinutkin hikoilemaan internetin ääressä etsiessäsi lammasreseptiä tämän vuoden pääsiäispöytään, voit huokaista helpotuksesta. Kaada itsellesi lasi viiniä ja rentoudu. Etsintä on ohi. Se on tässä. Vaikka miksi turhaan odottaa sinne saakka - pistä andalusialaiset karitsanpotkat hautumaan jo vaikka tänä viikonloppuna!

Lammas on meillä aika usein keittiössä nähty liha - Veikko Huovisen Lampaansyöjiin hurahtanut Naapurinpoika kun ei saa tarpeekseen sen hyveistä. Kahden hengen taloudessa harvemmin kokonaisille viuluille on tarvetta, joten pöydässämme nähdään sitä useammin lampaan karetta (tsekkaas nämä marokkolaiset kyljykset tai tämä persilladella kuorrutettu ja valkosipulisesta cashew-kastikkeesta täydellisen kaverin saava kyljysrivi) tai juuri lampaan potkaa, jota blogissakin on nähty punaviinissä haudutettuna ja nyhtöversiona.

Luineen kypsennettävästä potkasta ei makua ja mehukkuutta puutu. Kolme tuntia uunissa tekee tälle varsin mitäänsanomattoman näköiselle mötikälle ihmeitä ja tuloksena on luustaan jo ajatuksen voimalla putoava kasa lihaisenlohdullista unelmaa.

Tämänkertainen resepti tekee kunniaa rakkaalle Andalusialleni: kastikkeesta löytyy sherryä, josta Jerezin seutu on kuuluisa, manteleita, joista Malaga puolestaan on tunnettu sekä lämpimänlempeitä mausteita, jotka kantavat mukanaan muistoja arabivalloittajien ajasta, jonka vaikutus paikallisessa ruokakulttuurissa elää yhä vieläkin, satoja vuosia heidän jälkeensäkin.

Karitsanpotkat andalusialaisittain, por favore!

Kahdelle

Karitsanpotkat andalusialaisittain

2 karitsanpotkaa

öljyä paistamiseen

1 iso sipuli

2 isoa valkosipulinkynttä

1 tl pimentónia

0,5 tl jeeraa

0,5 tl kanelia

1 rkl tomaattipyrettä

1,5 dl kuivahkoa sherryä (mieluiten Amontilladoa, mutta Olorosakin käy)

0,5 l riista/ lihalientä
(suolaa), pippuria

tarjoiluun: kourallinen paahdettuja mantelilastuja, kourallinen tuoretta persiljaa hienonnettuna

Ruskista potkiin kaunis väri öljyssä. Siirrä syrjään odottamaan.

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Pehmitä ne pannussa/ padassa öljyssä miedolla lämmöllä kunnes ne ovat ihan pehmeitä ja alkavat saada hieman väriä (n. 15 minuuttia). Lisää pataan mausteet ja jatka kypsentämistä muutaman minuutin ajan. Lisää sitten tomaattipyre ja sherry. Sekoita hyvin pohjaa myöten.

Lisää pataan karitsanpotkat ja kaada päälle liemi. Kuumenna kunnes seos kiehahtaa ja siirrä sitten kypsymään 150-asteiseen uuniin peitettynä 2,5 tunniksi. Käännä potkat noin puolessavälissä.

2,5 tunnin jälkeen poista kansi ja jatka kypsentämistä vielä puoli tuntia. Nosta pata uunista ja nosta potkat (varovasti, etteivät hajoa) liemestä. Peitä foliolla ja jätä odottamaan.

Siivilöi liemi (tämä tekee rasvan kuorimisesta helpompaa) kattilaan - älä kuitenkaan heitä sipuliseosta pois sillä siinä on mahtavasti makua. Kuori rasvakerros lusikalla ja lisää kattilaan sitten sipulisilppu. Redusoi lientä kovalla lämmöllä kunnes se tiivistyy halutun paksuiseksi kastikkeeksi. Tarkista maku (ainakaan suolalle ei pitäisi olla tarvetta) ja mausta tarvittaessa.

Kaada kastike potkien päälle, ripottele päälle paahdetut mantelilastut ja hienonnettu persilja.

Tarjoile keitetyn riisin, perunamuusin, kermaisen juurespyttipannun, voipapusoseen, maa-artisokkapyreen tai hedelmäisen kuskusin kanssa.

Perinteisellä Solera-menetelmällä valmistettava sherry on muuten mainettaan paljon monipuolisempi viini ja ansaitsee ehdottomasti laajemman yleisön kuin Emmerdalen eläkeläismummot.

Kaikista kuivin fino-sherry on myös keveintä ja sitä juodaan Espanjassa ihan ruokajuomanakin mm. tapasten kanssa. Omiaan niin kinkun kuin äyriäisten kanssa.

Kuivaa, mutta ryhdikkäämpää ja runsaampaa Olorosoa puolestaan on blogissa käytetty niin espanjalaisiin simpukoihin, pikkumustekalojen hauduttamiseen kuin Iberico-possunposkiinkin. Se käykin varsin laajasti monenlaisiin ruokiin äyriäisistä aina ankan ja hanhen kaltaisiin lintuihin ja jopa riistaan.

Tällä kertaa vuorossa oli ikääntymisprosessinsa myötä pähkinäisempi ja hieman makeampi Amontillado. Sitä olen kuullut suositeltavan mm. rasvaiselle kalalle, mutta makeudesta riippuen se käy myös tuhdimmallekin lihalle. Kokeile sitä vaikka tämän lampaan kanssa! Kypsien juustojen kanssa tämä olisi myös omiaan. Sen verran korkea alkoholipitoisuus ja tuhti maku tässä on, ettei sitä kyllä samoissa määrin kannata juoda kuin "normaaliviiniä".

*Yhteistyössä Familia*

_____________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

* * *

For English please see here

* * *

Juuri nyt Helsingin ruokaskenessä tapahtuu paljon ja hurjalla vauhdilla. Näihin katsausta tulossa ensi viikolla.

Mutta niin tervetullutta kuin kaikki uusi ja kiva onkin, on joskus paikallaan pysähtyä, hengähtää ja ihailla niitä jo parhaimmissa tapauksissa vuosisatojenkin aikana instituutioiksi muodostuneita klassikoita. Etenkin sellaisia, jotka ovat niin idyllisen ihastuttavia kuin Cafe Ekberg.

Tällaisissa paikoissa on jotain hykerryttävää: trendit tulevat ja menevät, mutta nämä pitävät pintansa vuodesta toiseen ja pysyvät sellaisina keitaina, joissa taas rakastun Helsinkiin aina vain uudestaan. Kuinka paljon nämäkin seinät ovat nähneet; millaisia kahvikupposen (ja sen ihanan Napoleonin!) ääressä jaettuja salaisuuksia kuulleet ja erityishetkiä jakaneet!

Cafe Ekberg on koko Suomen vanhin leipomo. Yhä perustajaperheensä hoivissa olevan kahvila-konditorian juuret juontavat 1800- luvun puoliväliin ja nykyisessä Bulevardin osoitteessakin on helsinkiläisten arjesta ja juhlasta tehty parempaa jo sadan vuoden ajan. Yhä vieläkin kaikki tehdään alusta saakka itse: siellä satavuotiaiden Villeroy & Boch-laattojen koristamassa keittiössä, joiden behind the scenes-otokset toissa viikolla Helsingissä kuvatun kanadalaisen Foodie List- ohjelman kuvauksista Instagramissa niin ihastusta (ja kateutta!) herättivät. Ja monessa tapauksessa ihan niillä alkuperäisillä resepteilläkin vielä!

Tarjolla on paitsi Helsingin parhaimmistoon kuuluvaa aamiaista, myös lounasta sekä herkkuja pieneen ja isompaankin nälkään (minä iskin silmäni ensi kerran varalle pororavioleihin tatti-portobellokastikkeessa!) ja nyt myös iltapäiväteetä, jota saimme Ekbergiltä kutsun tulla nauttimaan.

Vanhana anglofiilinä rakastan iltapäiväteetä ja sitä pientä luksusta, jota se arkeen tuo. Lontoossa Ritzin iltapäivätee on jo ikonin asemassa, mutta suosittelen kokeilemaan myös Fortnum & Masonia. Tukholmassakin sen suosio on nousussa ja siellä Grand Hotel tarjoaa siihen juuri sellaiset sopivan historialliset ja ylelliset puitteet, joihin on ihana karata hetkeksi arkea pakoon.

Helsingissä olen joitain vuosia sitten testannut Brasserie Kämpin iltapäiväteen, mutta tämänhetkisellä hinnallaan (37€/ hlö!) se on hinnoitellut itsensä ulos ainakin minun suosiostani. Kämpin teen joutuu myös varaamaan ainakin kaksi päivää etukäteen - tänne sen sijaan voi tulla ihan ex tempore. Ja hintakin (18€/ hlö) on enemmän kuin kohdillaan.

Naapurinpojan ollessa työkiireiden vuoksi estynyt, nautiskelin tyttöjen iltapäivästä Nirsosiskon kanssa, joka lämmöllä yhä muistelee edellisellä yhteisellä Ekbergin aamiaisellamme tarjottua riisipuuroa. Nykyään sisko on paitsi nirso, myös gluteeni-intolerantti. Ei ihan helpoin alkuasetelma siis.

Gluteenittomuus oli otettu kuitenkin hienosti huomioon, eikä hänen valikoimansa missään nimessä ollut sellainen vasemmalla kädellä hoidettu lohdutuspalkinto, jota gluteeniton tarjonta monesti yhä nykyäänkin kuulemma on. Koska gluteenittomalla leivällä on kuitenkin ilmeisesti tapana olla hieman kuivakkaa, heräsi seuralaisella kysymys, olisiko myös gluteenittomana mahdollista tarjoilla pieniä kolmioleipiä, joiden täyte antaisi niille mehevyyttä?

Muuten Nirsosisko oli kyllä nimensä veroinen. Kävi ilmi, että eihän se juo edes teetä (!). Mutta niinpä vaan tykästyi valintaamme, hienovaraiseen vihreään ruotsalaissekoitukseen. Eikä syö kuulemma katkarapujakaan (?!), mutta kiitteli katkarapuleipänsä täyteläisyyttä.

Makeiden herkkujen puoli ei sitten kyllä todellakaan jättänyt mitään parantamisen varaa. Kaikki tehdään paitsi alusta saakka itse, myös parhaista raaka-aineista. Ei esansseja - vain aitoa tavaraa. "Ja sen kyllä maistaa", huokaisi sisko suussasulaviin zuleikoihin uppoutuessaan.

Oman valikoimani suolaisiin antimiin kuului kahdenlaisia kolmioleipiä, ihana katkarapuleipä sekä miniquiche, jonka ihananohuen taikinakuoren reseptin varastaisin mielelläni omaankin keittiööni.

Makealla puolella tarjolla oli ihanan briossimainen skonssi hilloineen ja kermoineen. Ei tosin sitä tönkköä clotted creamia, jota Englannissa skonssien kanssa perinteisesti tarjotaan (ja hyvä niin!)...

... ja kaikenlaisia pieniä ihanuuksia (onko kukaan koskaan missään kuullut kenestäkään, joka olisi joskus saanut tarpeekseen macaronseista? En minäkään..!)

Todella ihana tapa viettää iltapäivää. Kyllä täällä osataan - niin leipomon kuin salihenkilökunnan puolella.

Todellinen piste i:mme päälle oli kuitenkin viereisestä pöydästä kuvauskaaostamme uteliaana seurannut ihastuttava 92-vuotias lady, joka kertoi asuneensa aikoinaan ihan siinä Ekbergin talossa. "Ja vielä yhäkin minun on tänne kerran kuussa päästävä!" hän julisti vallattomasti hymyillen. Eipä tuohon lisättävää ole. Voi kuinka minä tätä kaupunkia ja sen maamerkkejä rakastankaan!

* * *

Ehkä se ihan kaikkein paras juttu on kuitenkin tämä: saimme Ekbergiltä arvottavaksi lahjakortin kahden hengen iltapäiväteelle. Sitä kaikkien kaipaamaa hemmottelua arkeen on siis luvassa jollekin teistäkin! Mikä sinulle on arjen luksusta?

Palkinto arvotaan kaikkien postausta kommentoineiden kesken sunnuntaina 22.3.2015 - muista siis jättää vastaukseesi myös yhteystietosi!

* * *

______________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

* * *

For English please see here

* * *

No nyt on Helsingissä tarjolla ruokarakastajille menoa vaikka millä mitalla - hyvä kun viime aikoina on ehtinyt kotona kääntymäänkään!

Perjantaina avautui Gastrobar Emon viinibaarin tiloihin Karibian letkeää tunnelmaa henkivä Frescabar, jossa on mahdollisuus ottaa varaslähtö kesään, herkutella Emon ammattitaidolla tehdyillä tapashenkisillä pikkunaposteltavilla (mm. tuota suurta herkkuani ankkaconfitia!) ja nauttia upean cocktail-listan antimista.

Tuoreet hedelmämehut ja dominikaanien ylpeys, Brugal-rommi muodostavat pohjan näille ihanuuksille - omat suosikkini ovat Aqua Fresca ja tomaattipohjainen cocktail. Tunnelma on muuten hoidettu tyylikkäästi - ei ainuttakaan muovista aurinkovarjoa näkyvissä...! Baari on myös varsin osaavissa käsissä - sitä pyörittää viime vuonna Vuoden Tarjoilijana palkittu Toni Yksjärvi!

Uudet alansa huiput kruunataankin kuun lopussa Kevätmessuilla kisattavassa Vuoden Kokki- kisassa, joka on järjestyksessään jo 20.! Testiyleisön (johon itsekin sain kunnian viime vuonna kuulua!) lisäksi myös yleisöä hemmotellaan - Sinne Helsinki on pannut parastaan ja laatinut sinne edulliseen hintaan (n. 5€/ annos) mahtavia herkkuja, joihin minulla oli mahdollisuus jo viime viikolla tutustua.

Olin aina suhtautunut skeptisesti kaikenlaisten tuomaristojen lausuntoihin ennen voittajien julkaisemista siitä, kuinka "valinta oli vaikea blaah blaah" ja "jokainen osanottaja oli erinomainen yada yada", mutta ainakin näiden kohdalla se piti paikkansa - en todellakaan osannut suosikkiani valita! Hodareita (myös vegeversiota!) suosittelen ihan ehdottomasti, samoin kuin huikean maukkaita ribsejä ja kanankoipia.

Vaikka sydämeni vei jo herkällä ulkonäöllään tuo lohiannoskin...

PS. Sinne on muuten yhteistyössä Malmgårdin panimon kanssa pannut parastaan (kröhöm) myös olutrintamalla ja lanseerannut oman oluen: sitruksisuudesta viehättävää raikkautta saavan Janne-alen.

Ja jos teemabaarit ovat juttusi, tulet rakastamaan tätä. Meidän kantapaikkamme, Bollywood-henkisen Bar Bhangran omistajat avasivat juuri uuden (ja ehkä kaikista yrityksistään kummallisimman!) baarin Kamppiin. Teemana steampunk.

Kampista löytyy myös viime viikolla avautunut, ihan loistava pop up. Jos jalkapallo ja hyvä olutvalikoima eivät sellaisenaan riitä (onko sellaisiakin ihmisiä?!), niin Helsingin Jalkapallopubilla on hihassaan paljon muutakin. Minkä muun sporttipubin viinilistalta löytyy Xarel.loa? Prioratin viiniä? Tai Parés Baltan cavaa - ja laseittain?

Aikaisemmin nälkäisen kisakansan muonituksen on hoitanut seinän takaa löytyvä Street Gastro, mutta nyt ruoan myynnin on nostanut räjähdysmäiseen nousuun portugalilaista katuruokaa kuun loppuun saakka tarjoileva Mustacho's. "Kaupungin parhaiten käytetyt sentit", totesi Naapurinpoika baarin ja keittiön välisen seinän tarjoiluaukosta.

Listalta löytyy mm. ehdottomasti kokeilemisen arvoista, uskomattoman mureaa kivipiiraa(!) Kirkukin leipomon upealla flatbreadillä.

Mustachon takaa löytyy mm. Chez Dominiquessa osaamisensa huippuunsa hionut Carlos Henriques, ja lopputulos on sen mukainen. Pastel de nata oli parasta koskaan syömääni- taikinakuori ei ollut vetistä, puoliraa'aksi jäänyttä voitaikinaa ja upean kermaista vanukastäytettä oli kerrankin tarpeeksi myös allekirjoittaneen kaltaisen ahmatin makuun.

Raaka-aineet ja valmistusmetoditkin ovat tosin huippua: kotimainen luomukana on saanut kyytiä niin grillistä, sous videstä kuin kaksoiskiertoilmauunistakin (!). Käykää ehdottomasti kokeilemassa. PS. Annoksia saa myös mukaan...!

Katuruokateemaa jatkaa myös tämän viikon kuumin tapahtuma Streat Helsinki. Tänä vuonna entistäkin kauniimmaksi ja isommaksi paisunut festari potkaistiin käyntiin jo viime kuussa alkaneilla lähiökierroksilla, eikä missään nimessä kannata unohtaa nyt käynnissä olevia workshoppejakaan. Festivaali huipentuu tänä viikonloppuna ottaessaan taas haltuun torikorttelit. Kuvia ja tunnelmia meidän viime vuoden kattauksesta löydät täältä.

Tänä vuonna mukana on huikeat 64 katuruokayrittäjää ja jo tässä vaiheessa voin suositella ainakin Skibibi Brosia ja koko kuluneen talven mm. Ruoholahden työläisiä ihastuttanutta The Alexandersia.

Kyllä nyt saa mahansa täyteen! Joko siellä on ehditty kokeilemaan noita uutuuksia? Ja onko teidän suunnitelmissa jalkautua Kevätmessuille tai Streat Helsinkiin?

_________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

* * *

For English, please see here

* * *

Kevät on tuonut mukanaan paitsi ne valoisammat päivät, myös saakelin sinnikkään kevätflunssan. Viikon sitä kärsittyä oli aika ottaa käyttöön järeämmät aseet: mango-chili-inkivääri-kookoskanaa, siis.

Tämä on niitä ruokia, joita olen kokannut jo vuosia, mutten vielä koskaan ole reseptiä saanut kirjoitettua. Kissabloggari tällä on tyttärensä kanssa hurmattu jo aikapäiviä sitten, nyt oli Naapurinpojan vuoro. Osui ja upposi tähänkin yleisöön ja sitä tehtiin heti seuraavana viikonloppuna uudestaan, viinitastingin myötä.

Loput lähtivät muruselle uuteen työhön evääksi - kuinka muutenkaan kuin tiffin-boxissa (!) Mahtaa se poika herättää kummastusta kodin ulkopuolellakin...

Käyttämäni kana oli kiinalaisen sitruunakanan yhteydessä saatuja Jyväbroilerin rintafileitä, joissa on kokoa ja mehukkuutta. Niillä ohuenohuilla laihisläpysköillä en suosittele edes kokeilemaan...

Makua mango-chili-inkiväärikookoskanassa on, mutta pöydässä tämä on alle puolen tunnin. Ja on niin maidoton kuin gluteenitonkin. Pistäs siis padat porisemaan!

Mango-chili-inkivääri-kookoskana:

Neljälle

4 kanan maustamatonta rintafilettä

suolaa, valkopippuria

Mango-chili-inkivääri-kookoskastike:

4 cm pala tuoretta inkivääriä (hienonnettuna 2,5 rkl)

1 iso punainen chili hienonnettuna

2 isoa valkosipulinkynttä (hienonnettuna 1,5 rkl)

1 limen mehu ja raastettu kuori

1 rkl curryjauhetta

1/2 kanaliemikuutio liuotettuna 1,5 dl kiehuvaa vettä

2,5 pientä tölkkiä (á 125 gr) mango- lastenruokasosetta

1 tl soijakastiketta

2,5 dl kookoskermaa (se kookosmaitopurkin päällimmäisenä oleva paksu osa)

paistamiseen: ruokaöljyä

tarjoiluun: 1 puska korianteria hienonnettuna, kahden kevätsipulin varret hienonnettuna

Kuullota valkosipuli, chili ja inkivääri muutamassa ruokalusikallisessa öljyä. Lisää sitten curryjauhe, pyörittele sitä öljyssä hetki ja lisää sitten limen kuori ja mehu sekä soijakastike.

Kaada kattilaan kanaliemi, mangosose ja kookoskerma ja keitä kymmenisen minuuttia kunnes kastike hieman paksuuntuu.

Taputtele fileet kuiviksi ja leikkaa poikkisuuntaan noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Suolaa ja pippuroi ja paista muutamassa erässä kuumalla pannulla pikaisesti niin, että pinnat saavat hieman väriä. Siirrä kastikkeeseen ja anna hautua keskilämmöllä kunnes kanat ovat kypsiä - koosta riippuen 10-15 minuuttia.

Lisää kastikkeeseen korianteri- ja kevätsipulisilppu ja tarjoile riisin kanssa.

Normaalisti olisin varmasti hakenut tälle kaverin Alsacesta, todennäköisesti sieltä hyväksi havaitun Wolfbergerin valikoimista - Gewürtztraminerissa esimerkiksi olisi sellaista makeutta, joka sopii chilin ja inkiväärin mausteisen poltteen seuraksi erinomaisesti.

Nyt meiltä kuitenkin sattui löytymään tätä uutta tuttavuutta: Venetolaisen Sartorin Marani Appassimientoa (11,99 €).

Garganega on nimenomaan Italian Veneton alueella paljon kasvatettu rypäle ja Soaven peruskivi. Siinä on pirteää ja yleisvaikutelmaa raikastavaa sitruksisuutta, mutta varsin kehittynyttä hedelmäisyyttä, joka yhdessä (mm. tynnyrikypsytyksen tuoman) kevyen mausteisuuden kanssa tekee tästä oivan valinnan esim. juuri itämaisille ruoille.

Nimensä mukaisesti viini on valmistettu appassimiento- menetelmällä, jossa rypäleitä kuivatetaan jonkin aikaa (tämän viinin kohdalla 40 päivää) ennen niiden puristamista. Tämän "rusinoinnin" tuloksena viineissä on tiivistynyt, runsaampi maku. Hauska tuttavuus!

Ja hei, viinin nimi on kunnianosoitus viinitarhan perustajan vaimolle. Iiks ♥

Ja nuo linnut? Rajasthanilainen papukaijaketju, jonka linnut kuulemma tuottavat hyvää onnea samalla kun sen päässä oleva kello karkoittaa pahoja henkiä. No lottovoittoa ei ole vieläkään kuulunut, mutta toisaalta eipä ole ovella näkynyt Jehovan todistajiakaan...!

_________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

* * *

For English please see here

* * *

Olen elämässäni syönyt kateekorvaa kahdesti. Toisella kerralla se oli juuri sitä, mitä se parhaimmillaan voi olla: mehukasta ja kermaisen täyteläistä. Toisella kertaa se oli sitä, mitä se ilmeisesti useimmiten on: paksusti paneroitua ja kuivaksi paistettua, jolloin se tuo mieleen lähinnä viikon vanhat kalapuikot.

Itse en ole kateenkorvia koskaan tehnyt enkä muista niihin kaupoissa tai kauppahalleissa edes törmänneeni. Tähän tuli tervetullut muutos saatuamme Familian viimeisimmässä lähetyksessä myös paketin karitsan kateenkorvia. Doing ja boing sanoivat ruokahullun silmät ja sydän.

En aio valehdella: työtä ja aikaa nämä vievät. Mutta niiden mieto maku ja mehukas rakenne ovat kyllä varsin ainutlaatuisia. Kateenkorva on siis (nuorten) nisäkkäiden rintaontelosta löytyvä rauhasmainen elin. Jossain luin sen rakennetta verrattavan aivoihin, joka tosin sekään ei varmaan ole omiaan herättämään kovinkaan kiihkeän positiivisia mielikuvia. Jos kuitenkin olet avarakatseinen herkuttelija ja uskot kestävämpään lihansyömiseen eli koko eläimen hyödyntämiseen (jota epäilen ja toivon sinun olevan, koska luet tällä hetkellä minun, etkä vaikka Johanna Tukiaisen blogia!), suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, sillä herkkua tämä on!

Karitsan kateenkorva on kuitenkin sen verran pienikokoista, että ajatukset leivittämisestä sai hylätä samantien. Niinpä tyydyin kiehauttamisen jälkeen kierittelemään ne maustetuissa jauhoissa ja paistamaan niihin pannulla väri ja rapea pinta.

Itse maku näissäkin on mieto, mutta mehukas ja täyteläinen, joten lisukkeeksi suosittelen jotain ärhäkämpää ja hapokkaampaa, kuten vaikka tätä unelmaista tartar-kastiketta. Myös tämä piccata-kastike toimisi! Itse kevensin tartar-kastiketta korvaamalla puolet majoneesista turkkilaisella jogurtilla, mutta toki sen voi tehdä kokonaan majoneesistakin. Yrtteinä voi käyttää joko pelkästään persiljaa tai osan voi korvata tillillä tai rakuunalla.

Kateenkorvia peittää sellainen kalvo, jonka kuoriminen homman isoin urakka on. On oma asiasi, irrotatko kalvot liotuksen vai vasta keittämisen jälkeen. Liotuksen kylmä vesi saa kateenkorvia puhdistaessaan aikaan sen, että kalvo on helpommin havaittavissa, mutta ainakin omasta mielestäni itse irrottaminen onnistuu helpoiten keitetyistä kateenkorvista. Niissä se kalvo erottuu sameana kerroksena kateenkorvan pinnalla. PS. Varaudu siihen, että kalvoa irrottaessasi kateenkorvat helposti hajoavat pienempiin osiin. Käyttökelpoisia silti kaikki!

Karitsan kateenkorvat:

Alkuruokana esim. salaattipedillä neljälle

500 gr karitsan kateenkorvaa

Liota kateenkorvat runsaassa kylmässä suolatussa vedessä (muutama litra vettä + muutama rkl suolaa) 2-3 tunnin ajan, kunnes vesi on valutettaessa täysin kirkasta. Vaihda vesi puolen tunnin välein.

Kateenkorvien keittoneste:

3 litraa vettä

3 valkosipulinkynttä hieman runnottuna

1 rkl kokonaisia mustapippureita

3 rkl suolaa

2 laakerinlehteä

Mittaa ainekset kattilaan ja kiehauta. Lisää joukkoon sitten valutetut kateenkorvat ja keitä juuri ja juuri poreilevassa vedessä noin seitsemän minuutin ajan, kunnes kateenkorvat tuntuvat kiinteiltä. Nosta liemestä ja anna jäähtyä. Kaikista nopein vaihtoehto on upottaa ne jääveteen. Jos et siistinyt kateenkorvia ennen keittämistä, tee se nyt.

Leivittämiseen: muutama dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta (esim. riisi-)jauhoja, suolaa, pippuria

Paistamiseen: ruokaöljyä tai voita (tai näiden sekoitusta)

Kierittele kateenkorvat maustetussa jauhoseoksessa ja paista (joko pannulla tai uppopaista öljyssä) niiden pintaan kaunis väri. Valuta talouspaperin päällä ja tarjoa tartar-kastikkeen kanssa.

Tartar-kastike:

1 dl majoneesia

1 dl turkkilaista jogurttia

1,5 rkl hienonnettuja pikkukurkkuja (tai suolakurkkua)

1,5 rkl hienonnettuja kapriksia

1,5 tl hienoksi raastettua sitruunankuorta

0,5 tl pikkukurkkujen nestettä

2 rkl hienonnettua, tuoretta persiljaa

0,5 tl- 1 tl sinappia

suolaa, valkopippuria

Sekoita ainekset keskenään ja anna mielellään maustua kylmässä puolisen tuntia. Tarkista sitten maku ja suolaa ja pippuroi maun mukaan.

Viinisuosituksia meillä ei tällä kertaa ole vain yhtä tai kahta vaan perätikolme: niin hyvin kaikki viikonlopun lounaalle avaamamme pullot tämän herkun kaveriksi kävivät. Ehkä meillä oli tuuria? Ehkä alamme ihan tosissamme oppia jotain? Ehkä sillä ei edes ole väliä...?

Valkoisista paras vaihtoehto oli tämä: italialainen Sartorin Marani Appassimento (11.99€). Sen sitruunaisuus heräsi eloon tartar-kastikkeen kanssa piristäen kokonaisuutta erinomaisesti.

PS. Lue lisää viinistä ja sen Garganega-rypäleestä edellisestä blogipostauksestamme, jossa tämä osoittautui erinomaiseksi paritukseksi myös mango-chilikanallemme!

Vaan huono ei ollut tämäkään: chileläinen Viña Tarapacán Reserva Chardonnay (9,99€) (kyllä: Chardonnay näyttää tehneen kevään myötä paluun keittiöömme pitkällisestä maanpaostaan!)

Viini heräsi eloon hieman hengitettyään ja sen rotevampi olemus ja hienoinen tammisuuden mukanaan tuoma mausteisuus antoi koko annokselle ihan eri lailla ryhtiä ja mielenkiintoa.

Tämä oli toinen suosikkimme: Vuoden Viinit 2015- kisassa omassa sarjassaan parhaanakin palkittu Brancott Estate South Island Pinot Noir (13,08€).

Pinot Noir on rypäle, jossa vallitsevista preferensseistämme poiketen suosimme uuden maailman tuotoksia - niistä kun löytyy sellaista lämpöä, keveyttä ja marjaista täyteläisyyttä, joka meihin ja kokkaamiimme ruokiin erityisesti vetoaa. Etenkin Uusi-Seelanti on osoittautunut hyväksi kohteeksi (suosikki? mm. Lähi-idän makujen kanssa oivallisesti toimiva Jackson Estate Vintage Widow Pinot Noir).

Pinot Noir on ihastuttavaa paitsi sellaisenaan, mutta esimerkiksi juuri tartar-kastikkeen hapokkaiden ja suolaisten elementtien kanssa se pehmenee aivan mahtavan harmoniseksi ruokaviiniksi. Muista siis tämä, jos etsit viiniä ruokaan, joka sisältää suolakurkkuja, kapriksia, oliiveja tai vaikka chiliä.

Yhteistyössä:

_________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

* * *

For English please see here

* * *

Jos hanhi ei ole sinulle vielä tuttu, niin ei se ollut sitä meillekään vielä muutama viikko sitten. Huhut olivat kuitenkin kertoneet, että sitä on erään sinikeltaisen saksalaissupermarketin pakastealtaasta mahdollisuus löytää kokonaisedulliseen kympin hintaan, joten sielä kävimme omammekin noukkimassa.

Kokoa hanhenrinnalla onkin kiitettävästi ja sillä ruokkii jopa neljä sunnuntailounastajaa. Yllätyksenä tuli tosin se, että lintu tuli kiinnitettynä rintalastaansa. Vaihtoehtona on siis joko kypsentää se kiinni siinä ja irrottaa valmiit rinnat paahtamisen jälkeen tai irrottaa se rintalastastaan ennen marinointia tai pannulle menoa.

Ensimmäisestä tapaa suosittelen, mikäli taloudesta löytyy paistomittari. Haluttu sisälämpötila on sellaiset 55-58 astetta. Jälkimmäisessä tavassa paistopinnan ruskistamisen jälkeen riittää (halutusta kypsyysasteesta riippuen) 8-10 minuuttia uunissa.

Meillä hanhi sai niskaansa aasialaisviritteisen marinadin. Ja oijoi, miten hyvää se olikin. Tätä tehdän meillä ihan varmasti toistekin. PS. Jos hanhea ei satu löytymään. käy ankka ihan yhtä hyvin! Sen verran hyvin on muuten aasialainen keittiö lyönyt itsensä läpi suomalaisten makuhermoihin ja valtavirtaan, että marinadin aineksia ei enää tarvitse edes metsästellä pitkin etnisiä kauppoja, vaan ne löytyvät ihan tavallisista supermarketeistakin. Riisiviinietikkaa löytyy jopa ihan lähikaupastammekin!

Aasialaisittain paahdettu hanhenrinta:

1 hanhenrinta (n. 900 gr)

Marinadi:

2 dl soijakastiketta

1 dl hunajaa

2 isoa valkosipulinkynttä hienonnettuna

5 cm pala tuoretta inkivääriä hienonnettuna

1/2 dl miriniä

2 rkl riisiviinietikkaa

1 tl jauhettua maustepippuria

1/2 tl neilikkaa

Yhdistä marinadin ainekset. Taputtele hanhen pinta kuivaksi, viillä nahkapuoli ristikkäisviilloin ja kaada päälle marinadi. Anna maustua (välillä käännellen) kylmässä ainakin neljä tuntia, mielellään seuraavaan päivään.

Seuraavana päivänä nosta lintu liemestään ja taputtele pinta kuivaksi. Siivilöi marinadi pieneen kattilaan ja redusoi kovalla lämmöllä, kunnes se tiivistyy siirappimaiseksi. Pidä silmällä, jottei se pala. Tarkista maku ja lisää halutessasi sokeria/ hunajaa.

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Laita hanhi kylmälle pannulle ja käännä lämpö päälle. Ruskista ensin nahkapuoli alaspäin, kunnes se on rapeutunut ja ruskistunut. Jos olet irroittanut rinnan rintalastasta, paista väri myös toiseen puoleen. Valuta tarvittaessa liika linnusta tihkunut rasva pannulta.

Kypsennä lintu loppuun uunissa valellen sitä välillä marinadilla. Kun sisälämpötila on kohdillaan, nosta uunista, kääri folioon ja anna levätä kymmenisen minuuttia ennen tarjoilua. Leikkaa siivuiksi ja tarjoile riisin ja höyrytetyn/ wokatun paksoin kera.

Paksoi:

2 punttia paksoita

hieman öljyä paistamiseen

1/2 tl sesamöljyä, valkopippuria

tarjoiluun: paahdettuja sesaminsiemeniä tai cashewpähkinöitä

Irrota lehdet toisistaan. Leikkaa pienemmiksi ja huuhtele mahdollinen multa pois. Kuivaa keittiöpyyhkeellä tai salaattilingolla (mahdollinen vesi saa aikaan öljyn räiskymisen!).

Kuumenna öljyä pannulla tai wokissa. Paista ensin varsiosia muutaman minuutin ajan kunnes ne pehmenevät ja lisää pannuun sitten lehdet. Mausta sesamöljyllä ja pippurilla (sekä halutessasi soijalla, mutta varoen, ankan marinadissa on sen verran paljon makua ja suolaa!). Tarjoile.

Ja jos oli hanhi hyvää, niin vieläkin onnistuneempi oli viiniparitus. Punaviinin valitseminen aasialaisille, soijasta suolaisuutta saaville ruoille voi olla hieman vaikeaa, joskin kannattaa muistaa, että suolaisuudella on tapana pehmentää punaviinin tanniineja hyvinkin pehmeiksi ja tasapainoisiksi yhdistelmiksi.

Italialainen, Apulian alueelta tuleva The Wanted Zin (11,99€) hurmasi jo pullon rokkenroll-asenteella. Tätä Alkon tilausvalikoimasta löytyvää hienoutta löytyy silloin tällöin ihan hyllystäkin - me esimerkiksi löysimme tätä Kampin lippulaivamyymälästä, Hellan ja Viinilasin välissä-Johanna puolestaan Ylläkseltä (!)

Jopa uskomattoman hillomaisen mehevässä viinissä on sen verran tavanomaista enemmän sokeria, että sitä uskaltaa yhdistää hyvinkin mausteisten (ja aasialaisvivahteisten) kastikkeiden kera tarjottavien grilliherkkujen kanssa ja sen toimivuus hanhen kanssa ylitti kaikki odotukset. Punaviiniä juomattoman Tukkataikurin ihastuksenhuokauksille ei ollut loppua tulla!

Zinfandel on Amerikan natiivina pidetty rypäle, onhan sitä viljelty siellä jo parisensataa vuotta. Italiassa sama rypäle tunnetaan nimellä Primitivo (joka meillä on todettu toimivaksi mm. kasvispizzan kanssa!), mutta tämä, amerikkalaisissa tammitynnyreissä kypsytetty viini sinnikkäästi mainostaa olevansa 100-prosenttisesti nimenomaan Zinfandel.

Muissa Pohjoismaissa suositaan Suomesta poiketen pehmeämpiä ja hillomaisempia punaviinejä ja tämä kansainvälisissä kilpailussakin palkittu viini onkin yksi Ruotsin myydyimpiä. Hintansa arvoinen, ehdottomasti! Onko viini jo teille tuttu? Mitä tykkäsitte?

Hmmm... nähtäisiinkö teidän pääsiäispöydässänne sittenkin hanhea...?

_________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

* * *

For English please see here

* * *

Matkailu. Se avartaa niin mieltä kuin kieltä. Meillä kotona uskottiin mm. karavaanarivetoisen kotimaanmatkailun voimaan, joten ensimmäiset ihan oikeat (jonnekin muualle kuin naapurimaihin suuntautuneet) ulkomaanmatkat koin vasta parinkympin kynnyksellä.

Jo silloin jotain heräsi pohjoissuomalaisen pikkukaupungin kasvatissa. Ai oliiviöljy voi maistua tältä? Maailmassa on muutakin kalaa kuin lohta? Suurin säväyttäjä oli kuitenkin Kreikkaan suuntautuneella reissulla koettu suussasulava stifado. Siinä oli jotain tuttua ja samaan aikaan eksoottista. Lopulta tajusin: siinähän maistui... kaneli! "Siis häh? Kanelia lihassa?Eikö ne tajua että sitä laitetaan vaan riisipuuroon ja omenapiirakkaan?"

Ehkä on ihan hyvä, etten ottanut asiakseni tätä isännillemme julistaa - jos Kreikka on pystynyt antamaan maailmalle mm. koko läntisen maailman yhteiskuntarakenteen perustana olevan demokratian, niin ehkä ne tietävät, mitä keittiössäkin tehdä...?

Sittemmin etenkin arabimaailmaan suuntautuneiden ekskursioiden myötä nuo kanelin kaltaiset lämpimät mausteet ovat juurtuneet kotikeittiöönikin - ota omaksesi vaikka bokharat-mausteseos, hullaannu näihin kyseistä mauseseosta käyttäviin sambousek-piiraisiin tai kokeile näitä andalusialaisia karitsanpotkia!

Instagramissa julkaisemani "behind the scenes"- otos takatalvisen pakkapäivän haudutteluhommista sai välitöntä palautetta. "Kerrankin stifado näyttää stifadolta!" kiitteli eräs seuraaja. Jep, tässä reseptissä ei nähdä oreganoa, fetaa eikä oliiveja, joilla ilmeisesti mitä tahansa ruokaa pyritään myymään kreikkalaisena.

Lihana käytin lammasta: laatulihastaan tunnetulta Familialta saatua 1,4 kg painoista luutonta lampaanlapaa, josta siivouksen jälkeen jäi kilon verran lihaa. Jos lammasta ei satu hollilla olemaan, voi tämän tehdä naudan paistipaloistakin. Tai vaikka jäniksestä!

Neljälle

Stifado:

1 kg lampaan luutonta paistia
suolaa, pippuria
öljyä paistamiseen

5 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
10 maustepippuria
2 kanelitankoa
3 laakerinlehteä
2 rkl punaviinietikkaa
1,5 rkl tomaattipyrettä
1 tl jauhettua neilikkaa
3,5 dl paseerattua tomaattia
1 rkl sokeria
4 dl punaviiniä
750 gr paistisipuleita/ pikkusipuleita

Jos käytät esim. lapaa, puhdista se ylimääräisestä rasvasta ja kalvoista. Leikkaa liha muutaman sentin kuutioiksi.

Ruskista lihapalat erissä kuumalla pannulla, suolaa ja pippuroi (reippaasti) ja siirrä pataan odottamaan.

Lisää pataan sitten muut ainekset sipuleita lukuunottamatta ja kiehauta. Anna porista kannen alla keskilämmöllä 1-1,5 tuntia. Tarkista välillä, onko nestettä vielä tarpeeksi.

Kuori sipulit ja ruskista niihin kaunis väri. Lisää pataan ja jatka kypsentämistä vielä tunnin verran.

Tarjoile esim. keitettyjen perunoiden, riisin, kuskusin tai bulgurin kanssa.

Onnistunein viiniparituksemme tälle mausteisenlämpimälle padalle oli tämä. Australialaisen Lindeman'sin Bin 50 Shirazin (9,99€) pehmeätanniininen täyteläisyys on omiaan mm. pitkään haudutettujen, riistaistenkin lihapatojen kaveriksi ja sen mausteisuus puolestaan kävi hyvin yksiin stifadon mausteisuuden kanssa.

PS. Ne andalusialaiset karitsanpotkat kisaavat nyt myös Beach House Kitchenin emännöimän, ruokabloggareiden kuukausittaisen ruokahaasteen voitosta! Äänestys on käynnissä - pääset sinne tästä.

Yhteistyössä:

_________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

* * *

For English please see here

* * *

Olin jo muutaman huikean keväisen päivän auringon häikäisemänä varma, että grillikausi on jo ihan nurkan takana. Vaan kovin näytti olleen ennenaikaista tuo ilo...

Tulossa se kuitenkin on, ja koska blogin juhannuskalenterin tarkoituksena on kääntää niitä katseita jo tuohon tulossa olevaan ja aina yhtä antaumuksella odotettuun kesään, niin antaa mennä. Tämän päivän resepti on romesco-kastike, piknikien ja grillijuhlien kiitollinen kutsuvieras.

Alkujaan romesco-kastike on kotoisin Tarragonasta Katalonian alueelta jossa sitä on syöty nimenomaan kalan kaverina. Sen verran ryhtiä soosissa kuitenkin on, että se on oiva lisuke melkeinpä mille tahansa grilliherkulle. Näin keväisin sitä tarjotaan Kataloniassa dippinä hiillostetulle katalonialaiselle kevätsipulille calçotille.

Se on sukua blogissa jo aikaisemmin esitellylle syyrialaiselle muhammaralle ja käy niin kastikkeeksi, dipiksi kuin leivänkin päälle. Tulisuutta voi itse säätää käyttämän chilin määrän ja laadun mukaan ja jos haluaa mausta miedomman, voi manteleiden määrää lisätä. Perinteisesti kastike saostetaan kuivanneella leivällä ja manteleilla, mutta oma reseptini käyttää vain manteleita, jolloin se on myös gluteeniton. Juoksevammaksi kastikkeeen saa lisäämällä siihen öljyä (suosittelen maun neutraaliuden vuoksi rypsi- tai auringonkukkaöljyä).

Romesco-kastike:

2 keskikokoista paahdettua punaista paprikaa

1/2 dl (30 kpl) kuorittuja manteleita

5 paahdettua valkosipulinkynttä

1 espanjalainen Nora-chili (tai 1/2- 1 iso punainen chili, mausta riippuen)

1/2 tl pimentònia

1 paahdettu tomaatti

1-2 tl sherryviinietikkaa (tai punaviinietikkaa)

1 rkl hienonnettua, tuoretta persiljaa

suolaa, (valko)pippuria

Jos sinulta ei löydy jääkaapista valmiina paahdettua valkosipulia, aloita sillä. Kääri kokonainen valkosipuli folioon ja paahda 175 asteessa tunnin verran. Anna jäähtyä ja purista kynsien pehmeäksi karamelisoitunut tahna ulos. Tomaatin voi paahtaa siinä samalla - viillä päähän ristiviilto ja aseta uunipellille leivinpaperin päälle.

Halkaise paprikat ja paahda 225 asteessa kunnes kuori alkaa mustua. Siirrä kulhoon peitettynä odottamaan ja kunnes ne ovat jäähtyneet tarpeeksi käsiteltäviksi, vedä kuori irti. Tee sama tomaatille.

Mittaa mantelit tehosekoittimeen ja aja jauheeksi. Lisää valkosipulinkynnet, tomaatti, ja chili ja sekoita. Lisää lopuksi paprikat, aja tahnaksi, mausta pimentónilla ja viinietikalla. Kastike paksuuntuu kylmässä, joten jos haluat juoksevampaa, lisää öljyä. Kääntele joukkoon hienonnettu persilja ja anna mielellään maustua kylmässä ainakin puolisen tuntia. Tarkista maku ja säädä maku sopivaksi lisäämällä suolaa, pippuria (ja/tai hieman sokeria).

Ja näin grillikauden sarastaessa (hrrrrrrrrrr....) ei kannata unohtaa muitakaan blogista löytyviä dippejä, tahnoja ja kastikkeita. Kokoa suosikkisi vaikka vappupiknikille vihannesten tai tortillasipsien kanssa nautiskeltaviksi!

Muhammara- tahna esimerkiksi käy mihin tahansa. Vaikka sellaisenaan syötäväksi...!

Tartar-kastike puolestaan rakastaa etenkin kalaa ja äyriäisiä (niin grillattuna kuin friteerattuna!)

Monikäyttöinen vailla vertaa on myös tämä versio baba ghannoushista joka taitaa olla blogihistorian suosituin resepti.

Niinikään tämä aprikoosikastike soveltuu monenmoiseen herkutteluun ja etenkin Lähi-idän makujen seuraan.

Tämä cashew-pähkinäpohjainen valkosipulikastike on koistavaa mille tahansa grillatulle lihalle!

Ja tätä mango-chili-inkivääri-jokiraputahnaa kannattaa tehdä vaikka ihan sellaisenaan syötäväksi - niin hyvää se on! Vink vink: aivan loistava täyte vaikka hodarisämpylöille!